Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2020.

Kanaa ja sienipiirasta

Tänä aamuna ulkona odotti valkoinen yllätys. Heräsin taas aamulla liian aikaisin (6:22) ja hetken mielijohteesta päätin tehdä treenin jo aamulla - etenkin kun illaksi on tiedossa marttojen webinaari parvekeviljelystä. Katsoin että lämpötila oli -0,3 eikä kuulostanut siltä, että olisi kovin kova tuuli. En avannut edes sälekaihtimia, vaan hipsein vähin äänin pihan puolelle. Ja toden totta - maa oli valkoisena ja lunta sateli yhä. Aamuisin on ihana juosta kun on rauhallista. Pari koiran ulkoiluttajaa näin, samoin yhden uskaliaan uimarin. Olen silloin tällöin pitänyt finelissä ruokapäiväkirjaa ja huomasin, että kalsiumin ja raudan saanti on itselläni hieman liian vähäistä. Olenkin nyt lisännyt yhden kalsiumsitraattitabletin täydentämään ruokavaliota. Ja rautaa saadakseni täytynee lisätä maksan ja veriruokien syömistä. Huomisesta rekosta onkin tilattuna naudan maksaa, ehkäpä maksakastike olisi pitkästä aikaa listalla? No, maanantain koronakeittiössä oli lounaaksi lihakeiton jämät,...

Emännän epämääräiset

Kuva
Sunnuntai-iltana tulee kurkattua jääkaappiin, että mitäs sinne onkaan viikon varrella kertynyt... Koska viikolla on syöty punajuurta, jäljellä oli eilen yksi keitetty punajuuri. Kuorin ja raastoin sen, pilkoin punasipulin pieneksi, jonka kuullotin öljyssä. Sekoitin kuullotetun punasipulin sekaan raastetun punajuuren, heitin sekaan avatun valion aurajuustodipin (ihan yhtä hyvin tähän kävisi tuorejuusto, sulatejuusto tms). Maustoin suolalla ja pippurilla. Laitoin voideltuun uunivuokaan, päälle vähän juustoraastetta ja uuniin (n.175c kiertoilmalla) ja oliskohan ollut jonkun 20 min . (+-5 min). No viikolla tehtyä punajuuri-linssipataa oli myös jäljellä vähän rasian pohjalla, joten piti miettiä mitä siitä tekisin. Nyt pieni kiertoliittymä aiheeseen... Koska vappu on tulossa, laitoin eilen siman tekeytymään. No mitäs simaan tarvitaan? Hiivaa tietty. Jääkaapissa oli siis tuorehiivaa lähestulkoon täysi palanen. Mihin hiivaa käytetään - no leivontaan. Vaikka siippa jo ehdotti pullan t...

Perjantain kasvislounas

Kuva
Perjantaina lounaaksi oli yhtä tämän kevään suosikkiani, eli punajuuri-linssipataa. Punajuuri-linssipata 2 keitettyä isohkoa punajuurta kuoritaan ja raastetaan (n.500-600g) 1 iso sipuli pilkottuna loraus öljyä paistamiseen muutama valkosipulin kynsi 1,5 dl vihreitä linssejä 1-2 tl jeeraa (juustokumina) 1-2 tl inkivääriä TAI tuoretta inkivääriä (n.2-3 cm) raastettuna 1 tlk kookosmaitoa 1 tl suolaa pikkuisen pippuria (tarvittaessa vettä) Laita linssit likoamaan. Pilko sipuli pieneksi, laita pinnoitettuun pataan/kattilaan/pannulle loraus öljyä ja sipulit kuullottumaan. Raasta punajuuret ja lisää pannulle/kattilaan. Lisää lionneet linssit ja (kuorittu, murskattu) valkosipuli, sekä mausteet (inkivääri joko jauheena tai tuore inkivääri hienoksi raastettuna). Lisää kookosmaito ja suola + muutama kierros pippurimyllystä. Kypsennä kannen alla sen aikaa (n. 20-30 min) että linssit ovat kypsiä. Tarjoile keitetyn jasmiiniriisin tai muun valitsemasi lisukkeen kanssa. Lisää s...

Mifu-wokkia ja tarjouskanaa

Kuva
Mifu-nuudeliwokki Tiistain lounas oli mifu-wokkia nuudelien kera. Taannoin Valion yrtti-valkosipulimaustetut mifu-suikaleet olivat tarjouksessa (en todellakaan muista hintaa), puolivalmisteista saakin kätevästi ja nopeasti ruoan. Tässä ohjeen tapaista: - Sipuli leikattuna suikaleiksi - muutama pieni valkosipulinkynsi suikaloituna pannulle - loraus öljyä Sekaan muita kasviksia, tällä kertaa - 1 iso porkkana kuorimaveitsellä suikaloituna - 1 punainen paprika - 1 pieni kesäkurpitsa - mifut sekaan, paistetaan ja lisätään wokkikastike (tykkään erityisesti spice up! Chili&Valkosipulikastikkeesta ) Lopuksi pari kerää keitettyä täysvehnänuudelia sekaan pannulle. Ja siinäpä se ruoka olikin. Ruokaa jäi vähän yli ja riitti lukiolaiselle seuraavan päivän lounaaksi. Sipuli oli kotimaista, samoin valkosipulia ostin syksyllä reilummasti reko-tapahtumassa muistaakseni muhoksen paroonilta. Kotimaista porkkanaakin on ollut vielä hyvin saatavilla. Broilerin reisipaisti päivälliseksi...

Aloitus

Kun aloittaa uuden blogin, otsikkona "aloitus" lienee mitä mielikuvituksettomin. Aloitetaan nyt sillä kuitenkin. Korona-aikaa on vietetty jo hyvä tovi, useampia viikkoja. Nyt alkavat vaikutukset realisoitumaan ja lomautuksiakin mitä ilmeisemmin on tulossa. Se saa miettimään myös rahan käyttöä ruoan suhteen, kuitenkaan laadusta tinkimättä. Tärkeämpää itselleni on kuitenkin kotoilun korostuessa kerätä talteen kokeilemiani ja soveltamiani ohjeita. Esikoinen opiskelee jo omassa taloudessaan, joten viime aikoina olen joutunut kiinnittämään huomioita enemmän myös pakkauskokoihin. Jauhelihapaketissa on yhä 400g lihaa, vaikka syöjiä on yksi vähemmän - no tiedätte kuinka siinä käy. Vähän liian helposti tulee syötyä kolmestaan samankokoinen satsi ruokaa, kuin aiemmin neljän ruokailijan kesken... Ja sehän näkyy sitten vyötäröllä, ainakin tämmöisellä keski-ikäisellä. Kun on siirrytty työskentelemään ja opiskelemaan kotitoimistolle, niin nopea lounas on aina etu. Paljon olla...