Perjantain kasvislounas

Perjantaina lounaaksi oli yhtä tämän kevään suosikkiani, eli punajuuri-linssipataa.

Punajuuri-linssipata

2 keitettyä isohkoa punajuurta kuoritaan ja raastetaan (n.500-600g)
1 iso sipuli pilkottuna
loraus öljyä paistamiseen
muutama valkosipulin kynsi
1,5 dl vihreitä linssejä
1-2 tl jeeraa (juustokumina)
1-2 tl inkivääriä TAI tuoretta inkivääriä (n.2-3 cm) raastettuna
1 tlk kookosmaitoa
1 tl suolaa
pikkuisen pippuria
(tarvittaessa vettä)

Laita linssit likoamaan.
Pilko sipuli pieneksi, laita pinnoitettuun pataan/kattilaan/pannulle loraus öljyä ja sipulit kuullottumaan.
Raasta punajuuret ja lisää pannulle/kattilaan.
Lisää lionneet linssit ja (kuorittu, murskattu) valkosipuli, sekä mausteet (inkivääri joko jauheena tai tuore inkivääri hienoksi raastettuna).
Lisää kookosmaito ja suola + muutama kierros pippurimyllystä.
Kypsennä kannen alla sen aikaa (n. 20-30 min) että linssit ovat kypsiä.

Tarjoile keitetyn jasmiiniriisin tai muun valitsemasi lisukkeen kanssa. Lisää suolaa tarvittaessa. Voi laittaa myös tomaattimurskaa tai ketsuppia jos muistaa. Viimeksi en muistanut. Viimeksi ei myöskään ollut tuoretta inkivääriä, joten tuli käytettyä kuivattua, hyvin toimi sekin.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marttojen sinihomejuusto-päärynäsalaatti ja mustikkapiirakkaa

Paahdettu bataatti-kikhernesalaatti

Maissi-perunakeitto