Emännän epämääräiset
Sunnuntai-iltana tulee kurkattua jääkaappiin, että mitäs sinne onkaan viikon varrella kertynyt...
Koska viikolla on syöty punajuurta, jäljellä oli eilen yksi keitetty punajuuri. Kuorin ja raastoin sen, pilkoin punasipulin pieneksi, jonka kuullotin öljyssä. Sekoitin kuullotetun punasipulin sekaan raastetun punajuuren, heitin sekaan avatun valion aurajuustodipin (ihan yhtä hyvin tähän kävisi tuorejuusto, sulatejuusto tms). Maustoin suolalla ja pippurilla. Laitoin voideltuun uunivuokaan, päälle vähän juustoraastetta ja uuniin (n.175c kiertoilmalla) ja oliskohan ollut jonkun 20 min . (+-5 min).
No viikolla tehtyä punajuuri-linssipataa oli myös jäljellä vähän rasian pohjalla, joten piti miettiä mitä siitä tekisin. Nyt pieni kiertoliittymä aiheeseen... Koska vappu on tulossa, laitoin eilen siman tekeytymään. No mitäs simaan tarvitaan? Hiivaa tietty. Jääkaapissa oli siis tuorehiivaa lähestulkoon täysi palanen. Mihin hiivaa käytetään - no leivontaan.
Vaikka siippa jo ehdotti pullan tekoa, en sentään vielä lähtenyt siihen. Tein siis pienen (suolaisen) hiivataikinan.
1/2 pkt n.25g hiivaa,
n. 3-3,5 dl vettä
(voi laittaa lorauksen öljyä jos haluaa)
1-2 tl suolaa
reilu1dl ruisjauhoja
loput vehnäjauhoja
Punajuuri-linssipadan jämän joukkoon raastin yhden ison porkkanan, sekoitin yhden kananmunan ja valkosipulituorejuustoa n. 1/3 rasiallisen tai ehkä jopa vähän enemmän. Maustoin suolalla ja pippurilla (ne yleismausteet..) ja noin ruokalusikallisella ketsuppia.
Otin vajaan puolikkaan taikinasta ja kaulitsin sen levyksi (n. pellillinen, itse paistoin paistokiven päällä, mutta pelti toimii vähintään yhtä hyvin eikä vaadi etukäteislämmitystä).
Levitin täytteen taikinalevylle ja ripottelin päälle jääkaapista löytyneen juustoraasteen jämät. Sitten uuniin n.200 kiertoilmalla (225 ilman kiertoilmaa) ja n. 15 minsaa. Riippuu uunista ja valmiiksi lämmitetty kivi saattoi vähän lyhentää paistoaikaa, pellillä paistaessa olisi ehkä ottanut 20 minsaa?
Note to myself: ehkä ensi kerralla kannattaa laittaa myös fetaa ja tuoretta paprikaa sekaan. Mutta kyllä tämä alas menee näinkin!
![]() |
juusto puuttuu päältä |
Kommentit
Lähetä kommentti