Peruna-halloumifritterit ja tsatsiki

Olipas taas sellainen päivä, että piti tosissaan miettiä mitä ruoaksi, kun ensi kurkistuksella jääkaappiin ei hetimiten tullut mitään ideaa. Avatusta turkkilaisesta jogurtista kehkeytyi tsatsiki, kun sekaan raastoi puolikkaan tuorekurkun, pari valkosipulinkynttä murskattuna, pikkuisen minttua, sokeria ja hippusellinen suolaa. Kurkkuraastetta kannattaa vähän painaa lusikalla siivilässä, jotta enin vesi irtoaa. Laitetaan jääkaappiin maustumaan

Raastirautaa ei vielä laiteta pois, ei suinkaan. Pistetään tarvittaessa teini-ikäinen töihin, eli kuorimaan perunat ja raastamaan ne sekä halloumi. 

3 keskikokoista perunaa
200g halloumia
2 (isoa) kananmunaa
1 - 2 tl persiljaa (kuivattua, sillä ei ollut tuoretta...)
n. 1dl vehnäjauhoja (laitoin noin 3-4 kukkurallista ruokalusikallista) 
(Musta)pippuria myllystä 
öljyä paistamiseen

Sekoitetaan ainekset. Paistetaan keskilämmöllä muutama minuutti molemmilta puolilta. Itse paistoin ohukaispannulla, paksuhkoja kikkareita tuli tasan 8 kpl.
Koska halloumi on suolaista, niin en laittanut suolaa seokseen lainkaan, sitä on kuitenkin jälkikäteen helpompi lisätä kuin ottaa pois.

Salaattikin oli loppunut, joten flavorino-tomaatteja ja paprikaa tuli lisukkeeksi tällä kertaa.
Kuva ei ihan tee oikeutta, piti vain nopsasti napasaista että ehti syömään
Eilen tuli käytyä jälleen kahvakuulailemassa. Mäkäräiset olivat löytäneet paikalle ja sainkin pari mojovaa puremaa reiteen ja yhden käsivarteen.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Marttojen sinihomejuusto-päärynäsalaatti ja mustikkapiirakkaa

Paahdettu bataatti-kikhernesalaatti

Maissi-perunakeitto