Marttojen sinihomejuusto-päärynäsalaatti ja mustikkapiirakkaa

Loma oli pitkä ja ihana. Sopivan rentouttava ja välillä aurinkoinenkin. Tutustuin ja ihastuin ihan uuteen kesälajiin, eli kahvakuulaan. Ensimmäinen 10 kerran kortti on nyt täynnä ja kuulatunteja riittää syksyyn asti. Jei. Eilen kävimme katsomassa SM-joukkuepyöräilyä

Mansikoita on syöty, hilloja on kerätty ja talouden miesväki kävi myös mustikoita poimimassa. Ensimmäinen mustikkapiirakka on jo kadonnut parempiin suihin... Tällä ohjeella on tehty mustikkapiirakoita iät, ajat jo ennen interwebbiä. Jos haluaa pellillisen, niin tuplaa määrät, tarviattaessa kermaviiliä/rahkaa voi laittaa enemmänkin (kunhan laittaa sitten munia samassa suhteessa).

Mustikkapiirakan ohje oli perinteinen  murotaikina
- 100g voita,
- 1 dl sokeria
- 1 kananmuna
- 2 dl (vähän päälle) vehnäjauhoja
- 1/2 tl kardemummaa
- 1tl leivinjauhetta
Vatkaa pehmeä voi ja sokeri, lisää vaahtoon kananmuna. Lisää seokseen loput aineet ja taputtele pyöreän piirakkavuoan pohjalle ja sivuille.

Täyte
Mustikoita reilu kerros, 1 tlk kermaviiliä, 1 kananmuna, 0,5 - 1 dl sokeria, 1 tl vaniljasokeria. Levitetään mustikoiden päälle. Paistetaan n.200 n.30 min.

Sitten se kesän yllätyslöydös, tätä tuli tehtyä parikin kertaa ja ainekset on taas tuossa ostettuna...

Linssi-kasvissalaatti  aka päärynä-sinihomejuustosalaatti 3-4 annosta (lähde: marttojen instagram)
- n.1.5 dl (beluga)linssejä (keitetään ohjeen mukaan)/1 tlk(n. 4 dl) kypsiä linssejä
- 2 päärynää (tai omenaa)
- voita paistamiseen
- 1 rkl hunajaa
- 1 ruukku salaattia
- n.100 -150 g sinihomejuustoa (esim. castello blue)
- n.1dl  pähkinöitä

Kastike:
3 rkl oliivi-/rypsi- tms.öljyä
2 rkl omenaviinietikkaa
ripaus suolaa, ripaus mustapippuria.

Tässä voi käyttää mitä tahansa linssejä, itse pidän erityisesti belugalinssien rakenteesta. Keitä linssit kypsiksi. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään ja laita linssit kastikkeeseen maustumaan.

Leikkaa päärynät lohkoiksi, poista siemenkodat. Paista päärynöitä voissa pannulla.
Kasaa huuhdeltu salaatti, linssit ja paistetut hedelmät. Murustele sinihomejuusto annokseen. Lisää pähkinät (esim. cashew) ja lopuksi juoksevaa hunajaa (jos ei ole juoksevaa hunajaa, laita tavallista hunajaa pannulla olevien hedelmien päälle).

Hyvää, helppoa, nopeaa. Ja varioitavissa monin tavoin. Joskin hieman rasvaista pähkinöiden ja sinihomejuuston vuoksi. Mutta saahan sitä välillä herkutellakin.

Tämä ohje tosiaan tuli marttojen instassa vastaan. Myöhemmin kun etsin ohjetta uudestaan, en muistanut yhtään, että missä ihmeessä se olikaan. Etsin sitä ties mistä julkaisuista, kunnes muutaman päivän päästä muistin, että marttojen ohjehan se olikin. No, nyt se on kirjattuna tänne, niin joskohan tuo ensikerralla löytyisi helpommin

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Paahdettu bataatti-kikhernesalaatti

Maissi-perunakeitto